ETUSIVU            YHTEYSTIEDOT               UUHET                 PÄSSIT                  MYYTÄVÄNÄ                 KUVIA                UUTISIA                 


TERVETULOA SIVUILLE!

Nämä sivut esittelevät tilani pienimuotoista lammastoimintaa.

Lampaat ovat tulleet elämääni pikkuhiljaa. Kaikki alkoi jo lähes kymmenen vuotta sitten, kun ystäväni Sanna Tikander ja Eija Hagelberg puhuivat minut hakemaan umpeen kasvaneille ikivanhoille laitumille erikoisympäristötukea. Niin meidän mäelle perustettiin ensimmäinen             2 hehtaarin kokoinen perinnebiotooppi, jota laidunsivat vuosia naapuritilan lampaat.

Nyttemmin biotooppiala on tuplaantunut ja silloinen emakkosikala on muuttunut lampolaksi. Ensimmäiset neljä omaa lammasta tulivat kesäkuussa -09. Katrasta on pikkuhiljaa kasvatettu omilla karitsoilla ja mahdollisuuksien mukaan ostoeläimillä.


Lampaat ovat suomenlampaita ja suomenlammaspohjaisia risteytyksiä.
 Lampaista hyödynnetään villat, taljat ja liha. Vuokraan myös eläimiä maisemahoitotöihin.

Lampaiden lisäksi talouteen kuuluu myös labradorinoutajaurokset Vaari ja Mopo,
tupakollit Pippuri ja Kaneli sekä ankkaherrat Usko ja Toivo.



Irmeli Nurminen
Isontalontie 42
25540 Knaapila (Perniö/Salo)
050-4696966
irmeli.nurminen(at)gmail.com


Ps. Etusivulta pääset Vaarin ja Mopon sivuille